Latinalaiset

Kreikassa ja muualla ortodoksisessa maailmassa kutsuttiin katolisesta Euroopasta, siis lännestä, tulevia ihmisiä latinalaisiksi: saman nimikkeen alle kuuluvat siis niin italialaiset, ranskalaiset, englantilaiset, saksalaiset kuin skandinaavitkin. Sotahuudossa latinalaisten armeija edustaa katolisia ristiretkeläisiä tai läntisiä palkkasotilaita, skenaariosta riippuen.

Historia lyhyesti

Käännekohta katolisten maiden aktiviteeteissa Balkanilla oli vuosi 1204, kun läntiset ristiretkeläiset Kreikan vallanperimyskiistoihin sekaannuttuaan valtasivat ja ryöstivät Konstantinopolin ja asettivat oman nukkehallitsijansa keisarikunnan johtoon: tämän ns. Latinalaisen keisarikunnan aika päättyi puoli vuosisataa myöhemmin, mutta ranskalaisten, italialaisten sekä katolisten ritarikuntien haltuun jäi lukuisia aiemmin Kreikkaan kuuluneita saaria ja satamia itäisellä Välimerellä sekä Mustallamerellä. Etenkin Italian kaupunkivaltiot -motivaationaan puhtaasti kaupankäyntimahdollisuudet, ei mikään ristiretki-ideologia- sotivat ajoittain Kreikan kanssa myös 1300- ja 1400-luvuilla.

Ottomaanien aloitettua Kreikan syrjäseutujen valtaamisen latinalaiset kiinnostuivat alueesta uudelleen ristiretkimielessä, ja tällä kertaa myös suuntasivat tarmonsa (pääasiassa) muslimeja, eivät kreikkalaisia vastaan. Ottomaaneja vastaan tehtiin kaksi suurta paavin siunaamaan ristiretkeä - vuosina 1396 ja 1444- ja yksittäisiä latinalaisia vapaaehtoisia soti kreikkalaisten, unkarilaisten ja balkanilaisten rinnalla turkkilaisia vastaan muulloinkin.

Uskonto ei kuitenkaan ollut ainoa, tai edes yleisin syy katolisille lähteä sotimaan Balkanille: kuten sanottua, italialaisilla oli kauppaintressejä alueella, monilla katolisilla ruhtinailla oli perimysriitoihin ja yllättäviin liittolaisuuksiin johtavia mutkikkaita sukusiteitä ja omistuksia alueella, ja etenkin Kreikan työmahdollisuudet houkuttivat palkkasotureita alueella kaikkialta Euroopasta.

Joukkoja

Balkanilla soti tietenkin kymmeniä erilaisia joukkoja kymmenistä katolisista valtakunnista. Tässä vain muutama esimerkki.

Ritariylimystö

Useimpien läntisten armeijoiden selkäranka ovat raskaasti varustetut ritarit: näistä kootut armeijat ovat suhteellisen pieniä, mutta etenkin suorassa hyökkäyksessä hyvin tehokkaita. Katolisten turkkilaisia vastaan tekemien ristiretkien soturit ovat pääosin tätä väkeä. Aikakausi on ritarisodankäynnin ja -aatteen huippukautta: 1400-luvun alun soturin täysvarustus vastaa tyypillisintä mielikuvaa ritarihaarniskasta, useimmat ritariromantiikan merkkiteokset ovat ajalta, ja vielä tuolloin raskaan ratsuväen rynnäköllä myös yleensä voitetaan taisteluita -ajat ovat tosin jo muuttumassa.

Condottieri

Italian kaupunkivaltiot ovat jo pitkään sotineet toisiaan vastaan ammattiarmeijoin: näiden joukkojen komentajat (ja usein joukot yleensäkin) tunnetaan nimellä condottieri (yksikkö condottiere) joka tarkoittaa yksinkertaisesti palkkasoturikapteenia, "soturi-alihankkijaa". Toisin sanoen Italian ruhtinaat eivät ylläpidä omia armeijoita tai vasallisotureita, vaan palkkaavat tarpeen tullen condottieren, joka huolehtii ruhtinaan laskuun armeijan kokoamisesta ja sen komentamisesta. Koska italialaisilla kaupungeilla on siirtokuntia Balkanin seudulla, useiden eri condottierien johtamat joukkiot taistelevat siellä päin, mm. Kreikan sisällissotiin sekaantuen. Condottieri-joukot taistelevat raskaana ratsuväkenä kuten muun Euroopan ritarit, mutta yleensä täysin erilaisin taktiikoin: siinä missä ritariylimykset ovat tunnettuja taipumuksestaan rynnistää päätäpahkaa taistoon sooloilemaan, italialaiset mieluummin turvautuvat taktikointiin ja manööverointiin, välttäen täysmittaista taistelua viimeiseen saakka.

Ammattijalkaväki

Sodankäyntiteknologian kehitys jousi- ja tuliaseiden kentällä loi 1400-luvun alussa ei-aateliselle mutta ammattimaiselle jalkaväelle uusia rooleja taistelukentällä. Nämä miehet ovat tyypillisesti jonkun kantama-aseen -pitkäjousi, varsijousi, käsipyssy, tykki- käyttöön koulutettuja spesialisteja, eivät siis mitään maajusseja. Aseitten tehon kasvaessa sekä vaunulinnakkeen tapaisten innovaatioiden myötä jalkaväki saattaa voittaa jopa raskaan ritariratsuväen. Etenkin Saksalaisessa Keisarikunnassa käytetään paljon jalkaväkeä, tunnetuimpia sikäläisistä joukoista olivat böömiläiset palkkasoturit, jotka taistelevat Balkanillakin mm. ristiretkiarmeijoissa sekä Unkarin kuninkaan joukoissa.

Ulkoasu

Vaatetus ja sotavarustus ovat keskiajan katolisessa Euroopassa suhteellisen yhteneväisiä: toki paikallisia eroja on paljonkin, mutta etenkin ylimystö pukeutuu ja aseistaa itsensä samalla tapaa niin Englannissa, Saksassa, Ruotsissa kuin Ranskassakin.

Yläluokan miesten vaatetus on vartalonmyötäistä ja värikästä. Jalassa on tiukat lahkeet, vartalon verhona on tiukka ja lyhyt jakku, jonka päällä voi tosin olla hyvinkin muhkea ja peittävä päällystakki. Hattumuoti on loputtoman moninaista ja pöyhkeää. Alemmat luokat pukeutuvat yksinkertaisempiin, mutta samoja muotilinjoja noudattaviin vaatteisiin. Kaikista yhteiskuntaluokista lähtöisin olevat sotilaat ovat keikareista pahimpia.

Ritarin varustus on tyypillisimmin täysin kattava levypanssarointi. Levypanssarointi on 1400-luvun alussa kattavaa, eleganttia, suhteellisen kevyttä ja laajassa käytössä. Aseistus on moninaista, käytännössä kaikkien keskiaikaisten asettyyppien ollessa käytössä. Jalkaväki voi olla hyvinkin raskaasti varustettua, mutta luottaa yleensä kevyempään varustukseen, esim. kattilahattuun ja topattuun takkiin.

Eräänlaisen soturin elämää vuonna 1453.