Armeijajako
Olemme nyt tehneet lopullisen armeijajaon. Sotahuutoon on tullut 560 ilmoittautunutta, joiden perusteella teimme tasapainotuksen sijoittamalla pooliryhmät. Alustavan armeijajaon ryhmiin ei koskettu. Emme laita nyt tässä vaiheessa ryhmien taistelijamääriä näkyville, koska ne tulevat kuitenkin vielä muuttumaan ensin viikon päästä maksudeadlinen myötä ja lopulliset luvuthan nähdään vasta tapahtuman alussa. Nyt tiedossa olevien lukujen pohjalta armeijat ovat taistelijavahvuudeltaan tasaiset: suurimman ja pienimmän armeijan välillä on noin kymmenen taistelijan ero.
Muita huomioita
- Kreikka ja Latinalaiset olivat niin vahvoja jo sellaisenaan että heille ei tarvinnut pooliryhmiä laittaa.
- Virolaiset eivät tule, mutta heitä paikkaa Tataareissa paitsi pari pienempää pooliryhmää sekä ennen kaikkea massiiviseksi kasvanut Camulosin Villikarjut. Myös Ottomaanit saivat pientä täydennystä pooliryhmien muodossa.
- Alustavassa jaossa pienimmäksi jääneet Unkari ja Serbia saivat isommat pooliryhmät, parikymmentä taistelijaa kumpainenkin, täydennyksekseen.
Spekulaatiot voivat alkaa. Mitenkään ”mikä armeija on kovin” äänestystä väheksymättä haluan kuitenkin vielä kerran muistuttaa, että Sotahuudossa armeijat eivät taistele yksinään muita vastaan vaan perusskenaarioissa jokaisella armeijalla on aina kaksi liittolaista. Pelkästään olemalla kova armeija ei vielä voiteta ainuttakaan skenaariota, yhteistyön liittolaisten kanssa tulee myös pelata.
Armeijajako
Ottomaanien sulttaanikunta
Sharm En Talian Villit Koirat
Lihapullaliitto
Tuonen Korpit
El Muerte
Riski Ryhmä
Tuusan Nuuska
Kreikan keisarikunta
Selene Jousineidot
Perkeleen Kohortti
Graalin Hurtat
Wanainmaa
Tataarit
Special ORC Service
Camulosin Villikarjut
Spitaaliset Vaeltajat
Harmaasudet featuring yksilöilmoittautuneet
Pheliitit
Unkarin kuningaskunta
Ryhmä Rämä
Leskentekijät
Pohjan Väki
Rutto
Goblin
Herrasmiehet
Serbia
Kuolan Kaarti
Nikodemuksen Nihdinniittaajat
Morriganin Soturit
Sparta
Leviaattani
Jesus Imperator
Latinalaiset
Maahinkainen
Valkoinen komppania
Corona Muralis
Ulfnar